''aika kova jäbä''

Eilinen oli kyllä melkoinen päivä, vaikka viimeyönä nukuinkin melkein 9h väsymys ei siltikään kadonnut mihinkään, kaikki mehut meni.

Päivä alkoi ihan 'leppoisasti' (kahden hevosen hikitreenit) valmennuksilla, ensin poni joka aluksi vastusteli tapansa mukaisesti ainakin puolisen tuntia, mutta kun se alkoi irtoamaan niin se tunne sielä selässä oli kyllä aivan upea :). Osku ravasi (ei siis kipittänyt), kantoi itsensä, venytti jokaiseen suuntaan, tää on sit meinaan aika harvinaista..

Sain monet hyvät vinkit tulevaisuuteen ja odotan kevättä innolla, kun päästään vähän hyppäilemään, nyt se onnistuu kun saan hevosen ensin verkattua. 

kirjaimellisesti tuuppausta :D

Melissa oli myöskin aika jumissa, mutta sekin saatiin verkattua ihan mukavan pehmeäksi, normaaleja ''Melissakeinoja'' käyttäen. Ratsastin valmennuksessa sillä Albionin satulalla, mutta päädyttiin kuitenkin yhteen toiseen Kiefferiin lopulta.

Sain kehuja omasta istunnasta, treenaus kuullemma näkyy, motivoi heti treenaamaan lisää !

Melissan valmennuksen jälkeen valmentaja ja tätini lähtivät naapurikuntaan pitämään valmennusta, ja minä jäin heppojen kanssa kotiin ja odottamaan eläinlääkäriä Pikolle.

Pe aamuna Pikolle nousi kuume ja siltä tuli sieraimista vihreää räkää oikein kunnolla, mutta sen yleisolemus oli kyllä ihan normaali ! Eläinlääkäri saapui pihaan siinä kahden maissa ja otti Pikosta räkänäytteen, jotta suljetaan pääntautiepäilyt pois. Koska kuume oli tosi korkea, 39,6C ell. määräsi Pikolle penisiliinikuurin ja antoi Metacamia kylkiäisiksi. 

Ensimmäisen pistoksen Penisiliiniä ell. pisti itse, Piko seisoi kun tatti pistoksen ajan. 

Sain siltä sen jälkeen riimun pois päästä, ja sen jälkeen anafylaktinen shokki sitten alkoikin..

Ensin Piko irvisti pari kertaa, tajusin että nyt ei ole kaikki kunnossa ja tulin karsinasta nopeasti pois, sain oven kiinni ja sielä se alkoi kaatuilemaan ja sen hengitys alkoi tiheytymään.

Kohtaus meni parissa minuutissa pois, ell. seurasi tilannetta vielä vartin verran ja lähti sitten ajamaan meiltä pois. Hetken aikaa Pikon olo näytti paranevan, mutta sitten se romahti ihan täysin !

Se alkoi hikoilemaan ihan siis vettä tippuen ja hengitystiheys oli yli 150.

Kirjaimellisesti teki kuolemaa. Soitin päivystävälle eläinlääkärille joka ei tietenkään vastannut puhelimeen, soitin varmaan kaikki hevostutut läpi että tietääkö he ketään eläinlääkäriä.

Äiti on onneksi lääkäri ja tietää hoidon tälläisiin, akuutissa tilanteessa olisi pitänyt antaa adrenaliinia, ja jälkeenpäin kortisoonia. Nesteytystä mietittiin, mutta ei saatu vieläkään ketään eläinlääkäriä kiinni, paitsi tuttumme toisella puolella maata..

Parin tunnin jälkeen Pikon olo alkoi helpottaa, se makasi eikä kyllä jaksanut nousta ylös.

Sain sille kuivatusloimet niskaan, sillä se oli aivan kokonaan hiestä märkä ! 

Vettä se ei suostunut hetkeen juomaan, mutta sekin maistui hetken päästä.

Sitä on tähän vaikea kirjoittaa millainen tuo tilanne oikeasti oli.

Syykään ei ihan selvinnyt, ja olen niin väsynyt etten jaksa alkaa jossittelemaan.

Sen muutaman tunnin ajan eilen, Piko kyllä osoitti kaikille meille, ihan jokaiselle, että sillä jos jollain on tahdonvoimaa.. Se todellakin taisteli elämänsä puolesta. Aika kova jäbä !

Myöhään illalla kävin vielä katsomassa poikaa ja se oli todella väsynyt, mutta ihana oma itsensä.

Tänään aamulla se ulkoili jopa hetken, ja oli ilmeisesti nukkunut koko yön niin sikeästi että sai voimansa takaisin. Oli kyllä sitten viimeinen kerta kun mun hevosille tulee penisiliiniä, tätä en halua enää koskaan kokea, varmasti yksi elämäni hirveimmistä päivistä.

Piko n. vuorokauden ikäisenä <3.

Aika jännä juttu, pari päivää ennen eilistä, mieleeni tuli jostain ajatus että mitä jos Pikolle käykin jotain, aika pelottavaa ajatella näin jälkeenpäin, mutta onneksi se on nyt ohi ! 

Ainakin omalla kohdalla se 'kosketus' on ihan erilainen Pikoon jonka olen omistanut sen ensimmäisestä henkäyksestä lähtien, nähnyt sen vastasyntyneenä ja opettanut sille kaiken mitä se tällähetkellä osaa, kuin esimerkiksi Melissaan.

 Oona joskus sanoi minulle jotenkin näin että se tehty työ tuntuu ihan erilaiselta jos sen on itse tehnyt alusta asti, siitä on jo pari vuotta aikaa ja vasta tänään sen ymmärrän :). 

Toivon että saan pitää Pikon koko sen elämän ajan itselläni, mutta huomistahan ei voi ennustaa. 

Tässä havahtuu myös, kuinka työläs yksi hevonen on ollut, alle vuoden ikäinen ja työllistänyt suurinpiirtein puoli maailmaa erinäisten ongelmien johdosta :D. Ei vaan, olen aivan varma että tämä poika on kaiken sen työn ja vaivan arvoinen !