tiistai 23. huhtikuuta 2013

Puskailua

Tänpäiväiset ratsastukset alkoi Oskun kanssa pienellä maastoreissulla meidän kesämökille jonne Paavo ja Adde on haudattu..
 Oltiin ponin kanssa siinä hetki ja jatkettiin matkaa vielä eteenpäin.
Suurimmaksi osaksi menin käyntiä roudan takia, ja Osku olikin tosi hyvä, se hakeutui ihan itse muotoon ja venytti ylä- ja alamäissä hienosti.
Kotona menin vielä hetkeksi kentälle ja ravailin eteen-alas tyylillä ponin rennoksi.
Kun se oli läpi, laitoin vähän eteenpäin jolloin selkä venyy vielä paremmin :).  Hyvä poni !


Otin siitä myös vähän kuvia kentällä ratsastuksen jälkeen.
Tässä muutama kuva :).




<3
'' Mami ! Nyt lopetat niiden kuvien ottamisen..''

Oskusta jäi tosi kiva fiilis, vaikka tuo haudalla käynti olikin aika haikeaa :(. Jotenkin se ikävä tunne palaa taas kun tuo ''vuosipäivä'' lähestyy.. Ajattelin käydä istuttamassa niiden haudalle jonkun kivan puun/puskan kun tuo päivä koittaa. 

Melissa oli ilmeisesti saanut kylmää tänään pihalla, koska se oli aivan jumissa ! Plääh.. Irrottelin sitä sitten kaksi tuntia, siis oikeasti, ja viimeisellä puolella tunnilla se alkoi vertymään ja liikkumaan :/.
Varsinkin laukka oli tosi vaikeaa. 



Itse ratsastin just ne ensimmäiset 1,5h tosi huonosti. Olin todella vihainen itselleni kun en saanut mitään toimimaan. Meinasin jo lopettaa, mutta sitten päätin että mähän ratsastan täällä vaikka aamuun asti, niin kauan että saan hevosen kuntoon. 
Tuo asenne kannatti, sillä loppua kohden paransin omaakin ratsastusta.
Täytyy itse pysyä rauhallisena (tänään ei onnistunut..:D) niin kaikki on helpompaa. 

Huomenna varmaan täytyy juoksuttaa Melissa pessoalla kevyesti ja hieroa jumikohtia kunnolla.
Äiti lupasi myös tuoda sille Tampereelta vähän paremman sadeloimen :).




Tässä vielä video Oskusta kun se hyppää irtona viime syksynä :). Kovasti on tullut muutosta, kun vertaa vaikka noihin tänpäivän kuviin. 



                          Meneekö teillä hermot ratsastaessa ? Mitä silloin teette ? :D 

                                     ps. Kannattaa vastata tuohon kyselyyn :) ---> 

2 kommenttia:

  1. Itselläkin menee kyllä joskus hermot, mutta silloin yleensä auttaa kun vaan kävelee pari kierrosta kenttää ympäri ja jatkaa sitten tai jos tehtävä on hankala niin vaihtaa tehtävää sellaiseen, joka sujuu melko varmasti ja yrittää hankalaa tehtävää hetken kuluttua. Mun kohdalla auttaa myös, jos joku tulee katsomaan kun ratsastan, koska sillon en yleensä viitsi kiukutella ja hermota.
    Joskus kieltämättä olisi ihan hyvä vaan tulla alas satulasta tai lähteä vaikka maastoon tai juoksuttaa kouluilun sijasta, mutta sellainen periksi antaminen ei vaan käy mun luonteelle ja kyllä aina sitten oon saanut itelle hyvän fiiliksen :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)!