Eli molemmilla oli rento päivä :).
Lauantaina olinkin koko päivän tallilla töissä, mutta kerkesin ratsastamaan molemmat. Illalla olin aivan poikki !
Työpäivässä ei ollut mitään sen suurempaa, paitsi vähän täytyi järjestellä paikkoja, sillä meille muutti hetkeksi eräs SH-tamma varsomaan. Eli siis kesällä tiedossa kolme varsaa jos kaikki menee hyvin.
Otin myös itseäni niskasta kiinni ja putsasin kaikki varusteet.. Nyt kiiltää ! Kaivoin myös kanget jostain kaapin syvyyksistä vähän lähemmäs, ties vaikka pian päästäisiin Melissan kanssa testaamaan niitä :).
Treenit meni aika mukavasti, joku mättää omassa ratsastuksessa, mutten oikein keksi että mikä.
Kuvia katsoessani vedän aivan törkeän paljon ohjista ja samalla olen ihan irti satulasta !? :D
Ei oo kyllä yhtään hauskaa.. Täytyy nyt mietiskellä, että mikä menee vikaan.
Lauantaina kuitenkin sain pidettyå aika kevyen tuntuman ja hevonen tomi todella hyvin, varsinkin laukassa :).
Tuntuu siltä että ei oltais kehitytty yhtään, vaikka todellisuudessa ollaan menty taas aika mukavasti eteenpäin. Tässä lajissa on hienoa se, että koskaan et ole valmis vaikka olisitkin kuinka hyvä ratsastaja. Ei ainakaan tekeminen lopu..
Mulla oli muutama kuva Pikostakin, mutta Blogger ei suostu lataamaan niitä..
No kuitenkin, lauantaina Piko pääsi kentälle vähän purkamaan energiaansa.
Se on kasvanut todella paljon viime aikoina, että liikekkin on muuttunut paljon.
Pian pitäisi aloitella kunnolla lastausharjoitukset ja muutkin isojen heppojen jutut.
Chameralle ollaan mietitty isäehdokasta, mutta mistään ei tule sellaista ''tämä se on !'' fiilistä, paitsi yhdestä jo edesmenneestä orista joka olisi todella sopiva Chameralle, mutta täytyy katsoa että saadaanko siementä kuljetettua tänne Suomeen mitenkään.. Pidetään se nyt vielä salaisuutena !
Hyvänä kakkosena Sezuan.
| globalequinesires.com |
stara kunhan saa vaan lisää ikää mittariin :).
| Danciano |
Aika jännä, että tuolla neljä vuotiaat hevoset liikkuvat aivan samalla tavalla kuin vanhemmat, ja niistä ei todellakaan uskoisi että ne on vasta neljä, joissain tapauksissa vasta kolme.
Mielessä kävi myös Danciano (i. De Niro ei. Rotspon) mutta kyllä tuo Sezuan vie voiton, jos tuo Ori X ei toimi :).
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin !
Mitäs te olette mieltä noista oreista ? Tai mitkä on lemppareitanne ?;)
Toi Danciano on tosi upee :) !
VastaaPoistaJep =)
Poista