maanantai 8. heinäkuuta 2013

Treenit ja verkkaustavasta

Eilen ratsastinkin vain Melissan kunnolla. 
Tein verkan kisoja ajatellen, eli 50min kävelyineen. 
Eilen jäi vähän ylimääräistä aikaa, olin valmis jo vähän aiemmin.. 

Aloitin kevyellä hölkällä molempiin suuntiin aika alhaalla muodossa.


ps. tää paita on ihan huippu !

Verkkaan yleensä kaikki askenlajit ensin tosiaan rennosti ''hölkkäämällä''.
Melissa saa mennä alhaalla muodossa venyttäen. 

Sen jälkeen annan kävellä hetken pitkin ohjin ja sitten alan työstämään ensin käyntiä tehden avoja ja väistöjä aika paljon. Käynnin jälkeen harjoitusravia ensin 'tavallista' ravia ja kun tunnen, että Melissa kulkee sitä hyvin, alan pyytämään pikkuhiljaa isompaa ravia. 


Sitten ravin jälkeen taas laukkaa, vähän lyhyemmissä pätkissä kuin tuossa alussa ja hieman kootumpana, tunnustellen, että kuinka paljon voi koota tai laittaa eteenpäin. 

Kisaverkassa seuraavaksi tekisin liikkeitä joita radalla on muutamaan kertaa. 
Kotona tekisin jotain kehittävää treeniä.

Ennen radalle menoa teen mitä tilanne vaatii, joskus täytyy kävellä ja rauhoitella hevosta ne viimeiset minuutit tai luoda lisää painetta, se määräytyy siis ihan tilanteen ja fiiliksen mukaan !

Tänään tein kaiken samalla tavalla kuin eilen, paitsi että hevonen toimi vielä paremmin :D.
Tosi kivoilla fiiliksillä vielä huomisen treeni ja sitten keskiviikkona kisoihin.


Tajusin muuten äsken, että Melissa on ainoa hevonen kenestä mä tänne oikeasti kirjoittelen.
Oskusta sen verran, että annan sen todennäköisesti nyt vaan laiduntaa ja seisoa kunnes tuo sen allergia alkaa helpottamaan. 
Tai en mä tiedä, onko sen parempi liikkua vai olla rauhassa..
Sen sanon, että koskaan ikinä en enää halua tuollaista kesäihottumaista hevosta ! Aivan hirveää :(.
Oskukin alkaa toki olla jo aika 'vanha', mutta siitä en ole valmis luopumaan vielä moneen vuoteen.
Teen kaikeni, että ponilla olisi mahdollisimman kivat viimeiset vuodet mun kanssa :).

Chamera menee tosiaan sinne siemennykseen torstaina, siitä kaksi viikkoa niin selviää onko tiine vai ei. Jos on, niin todennäköisesti aloitan jonkinlaisen työskentelyn sen kanssa, nyt aiemmin en halua stressata tai laittaa vaakalaudalle sen tiinehtymistä töiden takia. 
Stressaamisessa Chamera on meinaan tosi hyvä !

loppukäyntitie !

Ajattelin alkaa uudistmaan blogin ulkoasua, kun vihdoin sain tuon läpinäkyvän bannerin toimimaan. 
Seuraavaa postausta viimeistään koulukisoista :). Muistakaa kysymyspostaus  !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)!