sunnuntai 4. elokuuta 2013

:(

Meiltä jäi kisat kokonaan välistä tällä kertaa :(. Eilen aamulla ratsastin Melissaa ensin ihan normaalisti, en saanut sitä läpi millään konstilla, vaihdoin hissikuolaimeen, ei silläkään yhtään helpompaa. Lopuksi valmentajani ajoi sen vielä ja siinä huomattiin että kun se kantaa itse kunnolla niin se aristaa etujalkaansa.. Ei siis onnu eikä varsinaisesti epäpuhdaskaan. 
Melissahan kengitettiin muutama päivä sitten, ja ihmettelinkin miksei se sen jälkeen ole ollut yhtä hyvä kuin aiemmin. 
Eilen tarkasteltiin sen kenkiä tarkemmin ja ne naulat on ainakin aivan liian ylhäällä ja kenkä on taottu tosi outoon muotoon, ei siis ihme että aristaa ! 


Tänään seisotin sitä tuollaisessa mäntysuopaliuoksessa. En osaa sanoa helpottiko, mutta hevonen ainakin tykkäsi:). 

Tänään illalla ell. tulee rokottamaan meidän kaikki hevoset, joten tämä seisonta tuli "ihan hyvään" paikkaan. 

Harmittaa kyllä ihan pirusti ettei päästy kisoihin tänään, mutta hevosen hyvinvointi on ihan ykkösasia. 
Olisin ihan hyvin voinut startatakkin, sillä kun sen paino on takaosalla, se liikkuu aivan puhtaasti, mutta en halua että Melissa joutuu puolitehoilla suorittamaan mitään. 
Nyt siis odotetaan huomiseen ja kengittäjä tulee korjaamaan tilanteen :). 

2 kommenttia:

  1. Harmi kun ette päässy nyt kisaamaan, mutta arvostettava asia että sulle hevosen hyvinvointi on tärkeintä :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)!