Muutosten tuulet !

äiti yllätti mut perjantaina ja toi Tampereelta BVertigon
kisapaidan, kisahousut ja ratsastuspaidan.. 

.. ja samanmerkkisen vohveliloimen Melissalle :). 

Taas on viikko vierähtänyt ja huomenna on taas maanantai.. Viime vuonna en kertakaikkiaan ymmärtänyt, että miten joku sanoi lukiota raskaaksi, nyt ymmärrän. 

Viime vuosi meni ohi ja opiskelu ei oikein kiinnostanut. Nyt kuitenkin pitäisi alkaa tekemään oikeasti töitä jos joskus haluan tuosta laitoksesta ulos. Aika valaisevaa, että jos nyt hoidan hommat kotiin niin vuoden päästä kirjoitan ja sitten se on ohi ! 

Se siitä koulunkäynnistä. Alkuviikosta Melissalla oli tosiaan hieronta ja mitään ihmeellistä sieltä ei löytynyt. 

Kaula oli kauttaaltaan oikealta puolelta enemmän kireä kuin oikealta, ja siellä ristiselässä oli sellainen 'kaistale' kireää aluetta (ei siis jumi) . Täytyy laittaa satula kyllä tarkitustukseen kisojen jälkeen, pahaa pelkään että se on epäsopiva.

Hieronnan jälkeen aloitin ratsastuksen hyvin mielin kun tiesin ettei siellä selässä ollut mitään 'pahempaa'. 

Pari ensimmäistä kertaa meni aika hyvin penkin alle, mutta lauantaina tuli sellainen 'tältä sen pitää tuntua'-fiilis.

Lauantaina verkkasin ensin hissillä kaikki askenlajit läpi ja sen jälkeen vaihdoin tavalliseen kuolaimeen. Tein liikkeitä jotka on ensiviikonlopun aluemestaruuksissa junnuluokassa. Kaikki muu toimi mukavasti, paitsi laukanvaihdot käynnin kautta. En pyytänyt Melissaa kokoamaan juuri ollenkaan tuolloin vielä, joten se ei ollut niin terävä kuin yleensä, veikkaan että sen takia vaihdot eivät onnistuneet. 

Näillä näkymin siis lauantaina aluemestaruudet Niihamassa. Vähän pelonsekaiset tunteet, viimeksi kisattiin yli kuukausi sitten ja nyt ei ole valmentajaa mukana.. Apuaa ! Lisäksi erehdyin katsomaan noita ilmottautuneita, aivan sairaan kovia nimiä siellä. 

Tässä vaiheessa voisin vaikka läpsäistä itseäni. Mitä väliä sillä on ketä siinä samaisessa luokassa kisaa ? 

Mulla on pitäisi olla selkeä visiö siitä, mitä olen sinne menossa tekemään. Me tehdään se, mihin pystytään. En pysty vaikuttamaan muiden suorituksiin kuitenkaan, joten miksi siitä murehtisin (NIIMPÄ, miksi murehdin!?)

Ihmismieli on kyllä todella omituinen (ainakin mun..), näiden asioiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä, mutta silti jännittää, kuumottaa ja mitä vielä.

Pitäisi varmaan oikeasti mennä johonkin henkisen valmennuksen kurssille tai jotakin.. 

Oskulla kävi viimeviikolla yksi kokeilija testaamassa. Meni kyllä tosi hyvin ja jos joku oli tyytyväinen niin poni, hän nimittäin pääsi hyppäämään. Ei olleet taidot ruostuneet mihinkään ;). Näillä näkymin mikään ei ole vielä 100% varmaa, mutta todennäköisesti olemme löytäneet Oskulle nyt kodin. 

Näihin kuviin & tunnelmiin. Palaillaan =)