maanantai 30. syyskuuta 2013

Pettymyksiä pettymysten perään ..

Tai no, miten sen nyt ottaa. Perjantaina oltiin maneesilla taas ratsastamassa ja tarkoitus oli mennä sitä rataa.
Alku sujui ihan ok, mutta Melissa ei tullut läpi sitten mitenkään. Ajattelin ensin että se johtuu itsestäni, koska olin aivan ihmeissäni, vaikka koitin tehdä kaiken oikein niin mikään ei auttanut.

Melissa on nirsoillut ruokien suhteen nyt jo pari viikkoa, mutta noina päivinä se lopetti melkein kokonaan syömisen, epäiltiin mahahaavaa joten alotettiin heti gastrogard sille. Ja nyt tietty kun miettii, silloin kun hevonen työskentelee oikein, se 'vetää' ns. sisään mahaansa, ja jos se on kipeä, tämä ei onnistu.
Joten on ihan mahdollista, että jo aluemestaruuksissa sillä oli massu kipeänä, joten ei ihme ettei onnistunut.

Melissan kanssa on vaan hieman vaikeaa erottaa näitä oikeita vaivoja, kun välillä se diivailee tuon ruuan suhteen, tyyliin ''tänään en voi syödä muutakun kauroja''.
Tänään, eli maanantaina, se syö jo ihan normaalisti, joten tuskimpa se mahahaava oli, mutta joku tulehdus/alkava haava. Nyt kuitenkin kaikki kisasuunnitelmat on haudattu ja keskitytään kyhäämään tuolle herkkikselle joku sopiva ruokalista, ettei heinä/mössöt ärsytä sitä.
Jos tästä ei selvinnyt, sunnuntain kisat jäivät siis meidän osalta väliin.

hovitaluttaja.. :D

Meillä on tänä vuonna kyllä tosi ihania varsoja, jännityksellä odotan, että mitä tästäkin herrasta tulee.
Se on ollut varsasta asti tuollainen vaalean ruskea ja nyt sieltä alta paljastuu ihan samanlainen oripoika kuin isänsä ! Ainakin värin perusteella.. ;)
i. Don Olymbrio ei. Duendecillo P ja emänä iki-ihana Nella, jonka sisäänratsastin toissatalvena.
 Pian olisi aika kavuta Nellankin selkään uudestaan ja muistella, että mitenkäs ne perusjutut meneekään.


Viikonloppuna olisi meidän seuran mestaruudet. Taidan jättää väliin, kun ei nyt oikein ole hevosta siihen avoimeen luokkaankaan. Nyt täytyy vaan tsempata itseään jatkamaan, vaikka turhauttaa ja tuntuu, ettei tästä tule yhtikäs mitään.. No, ei saa kuitenkaan masentua, tänään otettiin liput HIHS'iin. Ketkäs teistä on tulossa? Mitä aiotte hankkia ?=)

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi :)!