sunnuntai 24. marraskuuta 2013

                          
    
Kaikki osapuolet tyytyväisiä hyvän valmennuksen jälkeen :).











Jestas mikä fiilis ! Yleensä näissä valmennusputkissa on yksi, joskus ehkä kaksi hyvin onnistunutta päivää. Tällä kertaa hevosen ja minäkin parannuttiin päivä päivältä vaan paremmaksi.

Eilen olin ihan kokopäivän liikkeessä. Mulla oli työpäivä tallilla yksin, joten työtkään ei loppuneet kesken :P.
Aamutallien jälkeen kotiin nopeasti vaihtamaan omat vaatteet ja sitten suunnattiin Mallatille ratsastamaan.
Valmennus meni tosi hyvin, Melissa teki niin paljon töitä kaikilla paikoillaan, että se väsähti siinä 45min kohdalla ! Haluttiin säästää paukkuja vielä tällekkin päivälle, joten ei vaadittu sitten liikoja hevoselta.
Kotona olin iltatallien jälkeen kymmeneltä.. Hiemanko väsytti !


hepat menossa nukkumaan eilen :).


Tänään lähdettiin puoleksi päiväksi Ruhalaan ja saatiin koko maneesi käyttöömme. Melissa kulki alusta asti aivan uskomattoman hyvin ja kaikki toimi, mitä muuta voisikaan toivoa ? En oikein osaa paremmin selittää..
Ehkä näistä kuvista pääsee paremmin tunnelmaan mukaan.









               Ja jos kuvatkaan ei auttaneet, tässä vielä pieni videopätkä tämän päivän treeneistä :).








Ajattelin tänään vielä kirjoittaa postauksen tuosta muuttamisesta ja samalla esitellä vähän mun varustevarastoa :).

4 kommenttia:

  1. Mitä tavoitteita sulla on kaudelle 2014 ?:) Mitä luokkia aiot kisata ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa kyllä yhtään sanoa vielä :). Täytyy varmaan odotella alkuvuoteen ja katsoa sitten..

      Poista
  2. Haastoin sut!

    http://maijuandthediamonds.blogspot.fi/2013/11/haastetta.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)!