sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Sunnuntaiaamu hevosen selässä


 Tänään kului koko sateinen aamupäivä hevosen selässä. Ensin kävin maastossa tuolla neljävuotiaalla ruunalla ja sen jälkeen tehtiin hommia vielä hetki kentälläkin. 
Maasto meni hyvin, olen oikein yllättynyt siitä kuinka hienosti noin nuori voi käyttäytyä. 
Laukattiin jonkin verran, kävi mielessä, että pysyykö tämä nyt käsissä, mutta aika laimeaa menoa oli Oskuun verrattuna ;)..
Kenttä oli tänään aika kauheassa kunnossa, koko yön sateen jälkeen sekään ei enään pysty vetämään kaikkea vettä.
Tänään selkeästi teemana oli suoruus, ihan tiedostamatta ! 
Nuoren kanssa oli vähän vaikeampaa kuin aiemmin, se protestoi jotain, veikkaisin että sitä inhotti tuo märkä keli ja kuraleikit.. Kuitenkin, sain sen loppuakohden ihan mukavaksi ja mikä tärkeintä, se kulki lopulta suorana :).

 
Tosi mukavaa ratsastaa välillä erilaisia hevosia :).
.. Mutta tänään oli myös mukavaa mennä sen oman selkään ! 




                                 
.Melissa oli aivan ihana ! Vaikkakin en tehnyt mitään ihmeellistä. Koitin pitää sen aivan viivasuorana ja lähinnä väistellä jotenkin kauheimpia lammikoita. Vertymisen jälkeen Melissa ilmeisesti päätti kiittää ja tarjosi oikein hienoa ja rento ravia.. Olipa ihana fiilis istua siellä kyydissä.

Nyt tuntuu kutakuinkin siltä, että perusasiat on meillä taas hansakassa. Nyt voi alkaa säätäämään niitä pienempiä asioita sitten.. Paljon on vielä duunia edessä, mutta uskon, että talven aikana saadaan asiat aika kivasti kuntoon.
Kuten noista kuvista voi huomata, meillä ei enään ole sitä lampaankarvaa tuolla huovan välissä.
Ajattelin vaihtaa sen mun geeliin, mutta kerran testattuani,päädyin tähän että välissä ei ole mitään.
 Pitäisi muutenkin  mennä jollekkin ammattilaiselle tsekkaamaan tuo satula, sillä;

a) se on minulle aivan hirveä istua
b) se painaa Melliä lavoista
c) .. alunperinkään tämän ei pitänyt kuin väliaikainen ratkaisu.

 Noh, eiköhän tästä kaikki järjesty suuntaan jos toiseen :). Ensi viikko menee koeviikkoon valmistautuessa ja ratsastamisessa, mutta eiköhän tännekkin jotain kerkiä päivittämään !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)!