Tänään kävin vasta illasta ratsastamassa Melissan. Maneesissa oli vielä aluksi toisessa päässä tunti menossa, mutta pian sain koko maneesin omaan käyttööni, aikamoista luksusta !
Alussa mulla oli gramaanit, mutta jätin ne aika pian pois. Tuntui että Melissa juoksisi alta pois ja aloin itsekkin vähän hiiltymään sille. Parhaani mukaan korjailin virheitäni ja tein varmaan miljoona puolipidätettä.
Sitten ihan yht'äkkiä kesken takaosakäännöksen se tuli läpi koko hevonen. Oli tosi ihana fiilis ridata sitä sen jälkeen. Ratsastin kuolaimen takana tarkoituksella ja jumppasin sitä laukalla aika paljon.
Olen ottanut nyt tavoitteekseni tiedostaa jokainen antamani apu ja selittää se itselleni. Tällöin kaikki turhat avut ja sekoilut jäisivät pois, ja hevonenkin herkistyisi aivan uudelle tasolle. Miksi,koska ja miten.
Tämä vaatii aivan totaalisen keskittymisen.
Otinkin itselleni että ensi vuoden lopussa tiedän jokaisen antamani avun tarkoituksen ja sen ajoitus on oikea. Mutta silloinhan kaikki toimisi ?;) Kuulostaa ehkä helpolta, mutta tiedän että sen tuloksen eteen saan kuluttaa satulassa monen monta tuntia.
Ennen kuuntelin musiikkia samalla kun ridasin hevosia, mutta nyt en kyllä pystyisi edes keskittymään koko musiikkiin, se lähinnä varmaan häiritsisi ratsastusta.
Vaikka ajattelisi, että tuollainen pieni bonus yksin ratsastamiseen olisi mukava, mutta tarkasti ajateltuna se saa ratsastamisesta "ratsastelua" kun ei voi keskittyä 100%. Varmaan sitten kun taidot on niin rautaiset, että voi tehdä montaa asiaa samaan aikaan siellä hevosen selässä, palaan kuulokkeisiin ;D.




kiva postaus:)! itekin tosi usein poneilla ridatessa oli kuulokkeet korvilla, mutta Kinkun kanssa ei tulis kuuloonkaan, kun pitää oikeesti keskittyä koko ajan siihen mitä tekee :D
VastaaPoistaKiitos=)! Se on kyllä jännä miten paljon se 100% keskittyminen vaatiikaan.
PoistaMullakin on nykyään kun aika usein kuulokkeet korvilla ratsastaessa, koska sillon ei ketuta esim. huono sää niin paljon ja ei huomioi vaikka ympäristön tapahtumia niin sillon ei hevonenkaan! ;D Toki se voi olla myös huono ettei havaitse ulkopuolista toimintaa..
VastaaPoistaJep, se on kyllä aika täydelline yhtälä, hyvä treeni + hyvää musiikkia :p
Poista