Viikonloppu kului laivalla ja Ruotsissa, eilen tultiin Tampereen kautta kotiin. Ja Melissakin on liikkunut näinä päivinä.
Jos aloitetaan eilisestä. Tarkoitus oli käydä Hööksin lisäksi Horzessa, mutta se olikin mennyt jo kuudelta kiinni ja oltiin vähän tasan jälkeen siinä pihassa.. :D Suunnattiin sitten Hööksille pettyneinä.
Siellä oli ihan mukavat alennusmyynnit ja niin kuin olin jo syksyllä suunnitellut, ostin tuon ihanaisen karvareunushuparin puoleen hintaan !
Hain eilen myös postista viime viikolla tilaamani villaloimen. Sitä ei voi kun kehua !
![]() |
| tänään innokas Melissa töihin lähdössä :) |
Päivät lauantaista maanantihin kului laivalla ja käytiinhän me Tukholmassakin alennusmyyntiostoksilla sunnuntaina. Shoppailupäivä sai todella mukavan alun ...
Osku hyppäsi Niihaman draivareissa metrin nollilla !! :) Oli kyllä todella ihana uutinen, voin kuvitella kuinka onnellinen the Poni on ollut kun on päässyt näyttämään taitojaan.
Laivamatka muuten meni näissä merkeissä..
Viimeisenä se kaikista painavin asia.. Perjantaina tosiaan oltiin Pikon kanssa klinikalla röntgenkuvissa.
Matkustus meni aivan superhienosti ja tämä iso herra käyttäytyi myös klinikalla tosi hienosti, vaikka oli ensimmäistä kertaa ilman tuttuja hevoskavereita ja uudessa paikassa.
Kuvista saatiin selville, että meidän epäilyt osuivat tällä kertaa ikävä kyllä oikeaan, ei irtopala vaan irtopaloja.
Edessä olisi kallis leikkaus ja mahdollisuudet että hevonen kestäisi rankkaa käyttöä, on epäselvät.
Eihän kukaan voi ennalta tietää, mitä hevonen tulee ja ei tule kestämään, mutta kyllähän tämä vähän huonot edellytykset antaa..
Vaihtoehtoja on kaksi, leikataan ja ei odoteta Pikosta mitään, mennään päivä kerrallaan.
Toinen vaihtoehto onkin sitten se todella ikävä, mitä nyt kukaan ei kaksivuotiaalle haluaisi.
Olisi paljon helpompi tehdä päätös, jos Piko olisi vaikeampi hevonen. Mutta kun se on sydämellinen ja ystävällinen, aivan uskomaton luonteeltaan jo näin nuorena. Olen aivan varma, että siitä saisi ihanan elinikäisen ystävän, jos vain tässä tapauksessa se kestäisi käyttöä.
Ollaan saatu kahdelta eri eläinlääkäriltä lausunto ; toinen sanoo että laittakaa samantien monttuun, ei mitään toivoa löydäksien perusteella. Toinen eläinlääkäri oli sitä mieltä, että kaikki saadaan leikkauksella hoidettua ja hevonen voi hyvinkin kestää rankkaakin käyttöä.
Moni varmaan ihmettelee miksi ihmeessä pitää kaksi vuotias ori jolta löytyy irtopaloja, imppaa ja ruunatakkin tarvitsisi pian. Vaikutelma ei ole kamalan hyvä, eihän ?
Onneksi tässä on aikaa päättää nyt jonkin aikaa, saa miettiä rauhassa ja punnita eri vaihtoehtoja..








Voi ei :( Toisaalta kyllähän siitä varmaan saa ihan kivan harrasteratsun?
VastaaPoistaNiimpä, mutta kuka ostaa noilla kriteereillä itselleen hevosen, vaikka se olisi kuinka hyvä ja ihana :D. Jos joku vielä nuo jalat "sulattaa" niin seuraava ongelma on imppaaminen.. Mutta onneksi meillä saattaa olla myös mahdollisuus pitää itse tämä kotosalla:).
PoistaVoi ei, tuollaset vaivat pitäis olla vasta paaaljon myöhemmällä iällä jos sillonkaan.. :(
VastaaPoistaNiin ja käytän kuolainten kiillotuspastaa joskus (ihan normaaleihin ei-messinkisiin) mutta eipä se ihan hirveästi kiiltoa tuo.
Jep.. Ilmeisesti sen takia tullut joku kasvuhäiriö kun se kasvoi kesällä niin paljon lyhyessä ajassa :/ mutta onneks aina on toivoa!:)
Poista