tiistai 11. marraskuuta 2014

Moikka kaikille ! Edellisestä postauksesta on kulunut jo laittoman pitkä aika, viimeksi taisin kesällä tänne kirjoitella..  Meidän syksyyn kuuluu ihan hyvää, treenit Melissan kanssa sujuu normaalisti ja edistystä tapahtuu tasaisin väliajoin. Pikoa on juoksutettu ja totutettu painoonkin jo jonkinverran. 

Ensimmäisenä syksyn tapahtumista tulee mieleen Porvoon kilpailut elokuun puolessa välissä, jotka jäivätkin viimeisiksi tällä kaudella. Lauantain alueluokassa keskeytin ohjelman puolessa välissä, sillä Melissa pelleili kielellä ihan liikaa ja olisi ollut tyhmää ottaa huonot prosentit sen takia.. 
Sunnuntaina kansallisissa sitten petrattiin ja tulos olikin 63,7 %. 
Seuraavalla viikolla käytiin Alavudella näyttelyssä meidän nuorten kanssa. Piko käyttäytyi ihan kivasti, ellei oteta huomioon sitä että kerran se hyppäsi pystyyn ja kaatui selälleen tuonne mutaan.. 
Tosi kiva oli mennä kuraisena tuomareiden eteen, mutta minkäs sille voi :D.

jep jep ! 




Hienosti Piko kuitenkin sai 2. palkinnon ja se mitattiin 170cm korkeaksi.. Hui ! Näyttelyreissu jäi myös sen takia mieleen, että ajoin ensimmäistä kertaa ihan ítse ja yksin yhdistelmää kaksi hevosta kyydissä ja hyvin meni :).




Machera (Matador-Michellino) eli tutummin meille Manu kasvaa koko ajan ja pakko myöntää, että olen ihan rakastunut siihen ! Se on aivan uskomaton herrasmies ja liikkuu aivan upeasti. 
Manu on toki myynnissä, mutta salaa toivon että se jäisi meille, koska siitä tulisi kokonsa puolesta minulle varmasti tulevaisuudessa hyvä kisakaveri.  Näin hyväpäistä varsaa kyllä harvoin näkee :).





Melissasta ei oikein ole uusia ratsastuskuvia, täytyy ottaa tässä joku päivä kuvaaja tallille mukaan niin tekin näätte kuinka hienosti se nykyään menee..

Tanskaankin tekisi mieli takaisin.. 

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi :)!