Näytetään tekstit, joissa on tunniste kisat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kisat. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. elokuuta 2013

Mietteitä


Eilen Melissalla oli selkä niin arkana, että ei edes voitu ratsastaa. Todennäköinen syy on varmaankin kylmyys, se on yöt ollut vielä ilman loimea, mutta nyt oli pakko alkaa loimittamaan. Myös tuo muutos varmaankin vaikuttaa paljon, sunnuntaina se meni ensimmäistä kertaa niin erilailla kuin ennen, siis suorana ja täysin läpi. Joten lihaksissa varmaan tuntuu.. 
Eilen siis kuitenkin valmentajani ajoi sen ja  se oli lopulta tosi pehmeä ja hyvä. 
Testasin lopuksi myös itse tuota ajoa, oli kyllä tosi kivaa :). Vähän outoa vielä ja välillä oli hommat sekaisin, mutta Melissa onneksi ymmärsi aikahyvin mitä halusin.. 

Tänään aamulla ajettiin vielä Melissa kevyesti, nyt se ei enään arkonut selköänsä ollenkaan :) Onneksi selvittiin näin pienellä ! 


Myös hampaat on raspaamatta ja nyt alkaa näkymään että oltais sen tarpeessa. Soitinkin heti tänään Teivon klinikalle ja sain ajan jo tiistaiksi. 
Kisoihinkin pitäisi lähteä, vähän on kyllä riskipeliä, kun tuon raspauksen jälkeen olisi vain 4 päivää kisoihin. Täytyy tunnustella nyt loppuviikko ja päättää sunnuntaina että lähdetäänkö tuonne Vesilahteen vai ei. Tuosta kisaohjelmastakaan en tykkää, mutta nyt kun käynti on alkanut sujumaan niin uskon, että selvittäisiin siitä ihan kunnialla. 
Sama ohjelma on myös aluemestaruuksissa seuraavana viikonloppuna, olisi tosi kiva osallistua niihin. Täytyy päättää sitten noiden Vesilahden kisojen jälkeen. 


Toisaalta ärsyttää lähteä kaivamaan verta nenästä, sillä jos kaikki ei toimi kunnolla niin tuota ohjelmaa on kyllä turha lähteä edes koittamaan ja en haluaisi keräillä mitään huonoja prosentteja "tahallani" :D. 
Mutta jokainen rata on onneksi kotiinpäin ja lisää ratarutiinia meille molemmille. 




keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Frederikshavn 26.6

Pahoittelut vähäsanaisesta selostuksesta, kuvia on vastapainona :D.

Aamuratsastus meni superhyvin ! 
Tein kaikki askenlajit läpi ja lopuksi vähän harjoitusravia. Ei mitään ongelmia 






Päiväksi jätin sille BoT'in loimen päälle, jotta lihakset pysyy hyvänä.

Ajaessa kisoihin sade vaan yltyi ja yltyi koko ajan.. Perillä satoikin (taas) ihan kiitettävästi. 


Verkassa Melissa oli aivan mahdoton. 
Se kyttäsi, otti lähtöjä jokaiseen ilmansuuntaan yms.. Ja sateenvarjot oli viimeinen pisara sille ! 
Mulla oli kuitenkin tänään hyvät hermot ja ratsastin sitä verkassa koko ajan, ilman mitään välikäyntejä ja sain homman hallintaan radalle mentäessä. 





Rata meni tosi hyvin ! Melissasta oli tosin mehut jo aikalailla tuon verkan takia pois, mutta hienosti se taisteli mun kanssa loppuun asti.  
Rata oli parhain tähänastisista, tosi tasainen ja itse ratsastin tänään niin hyvin kuin voin. Pari isompaa kämmiä tuli, mutta sain hyvin korjattua, niistä kuitenkin rokotettiin pisteissä. 
Radalla oli kokoajan ihana ja kiireetön fiilis, tosi hyvä kokemus. 
Prosentteja saatiin 61,6, mikä yllätti täysin, koska tosiaan tuli ne kämmit sinne. 
Laukkaohjelma menee ehdottomasti parhaiten, ravi oli tänään parempi kuin ennen ja käynti on hätähousu-Melissalle ihan siedettävä :D. 

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päättyy kisaamiset täällä Tanskassa (tai siis tuskin on viimeinen kerta ;)..) ja nyt aletaan valmistelemaan kotimatkaa ja miettimään suunnitelmia Suomeen. 

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Horsens rideklub 22.6

Tänään oltiin vähän kovatasoisemmissa kisoissa, voisi verrata Suomen kansallisiin kisoihin. Luokkana oli taas se sama LA-2.


Aamu tallilla alkoi juoksutuksella joka kesti parikymmentä minuuttia ja sen päälle toiset parikymmentä kävelytystä. 

Letitys menee jo aika kivuttomasti, jätän nykyään tuon etutukan auki. Mun mielestä Melissa on niin paljon söpömpi.:)


Automatka kesti melkein toista tuntia ja perillä oltiin ajoissa. Mun luokan hevosten passeille tehtiin joku pistokoe, siinä kesti jonkin aikaa. 

Verkkaan menin tasan 11, kun startti oli 11.54.  Oli siis tosi hyvin aikaa kävellä vaan rennosti pitkillä ohjilla. 
Verkassa keskityin tosi tarkasti suoruuteen ja sen seurauksena rentous jäi välillä unohduksiin. 
Suoruuden kautta tehtiin myös tosi hienoa ravia ja laukkaa verkassa. 


Radalla kaikki onnistui tosi hyvin, paitsi käynti jossa Melissa hieman ennakoi tulevaa laukannostoa :D. 
Teknisesti siis meni tosi hyvin, vähän vielä täytyy itse olla rennompi ja nopeampi reagoimaan tilanteisiin. 
Täytyy myös muistaa valmistella ajoissa kaikki liikkeet, tässä ohjelmassa ne tulee tosi nopeasti vastaan. 

Radalla oli taas tosi hyvä fiilis ja prosentit oli 61,2%. Tyytyväisenä otetaan vastaan se mitä annetaan ! 
Henkilökohtaisesti tuo 60% on sellainen raja, jos menee sen alle niin huono ja jos sen yli niin aina voi olla tyytyväinen. 
Tietysti pyritään nostamaan prosentteja, mutta nämä kisailut on vielä rutiininhakua ja harjoittelua :). 



Huomenna Melissa saa pitää taas tarhailupäivän. Maanantaina mennään kevyesti kotona ja tiistaina ajetaan taas sinne lähitallille ratatreeneihin. Keskiiikkona on sitten viimeiset kisat täällä :). 

Mikä prosenttiraja teillä on "hyvälle" ja "huonolle" radalle, vai onko ne prosentit teille tärkeitä, vai menettekö fiilispohjalla? 

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Rebild Sportsrideklub 16.6

Ei voi muuta sanoo kuin että kova työ tuottaa tulosta ! 


Aamulla joskus ennen kahdeksaa olin jo hallissa juoksuttamassa Melissaa. Päätin etten ratsasta sitä kahta kertaa, että itse jaksaisin paremmin :D. 
Kisapaikalla oli taas hyvin aikaa ja kerkesin käymään syömässä ja laittamaan kampauksen ennen kuin otettiin hevonen ulos. Melissa kävi aika kuumana, ja varsinkin paikallaan pysyminen oli tänään varsin haastavaa..

Verkkaan menin n. 11.10 ja kävelin kymmenisen minuuttia. Tein huolellisen käyntiverkan ja Melissa tuntui jo siinä tosi hyvältä ! Ravi ja laukka onnistui kansaa hyvin, fiilikset vain nousi verkan loppuessa. Radalle pääsin vähän jälkeen 12. 




Rata oli teknisesti rikkeetön ja oma ratsastuskin oli ihan eri planeetalta kuin eilen, parhaat fiilikset radalla koskaan. 
Kaatosadekkaan ei haitannut, joka tietty alkoi just kun menin radalle.. 
Numerot oli pääosin seiskaa ja jokunen kutonen siellä oli kanssa. 2kpl vitosia tuli molemmista laukkatäyskaarroista kun en tajunnut tehdä tarpeeksi isoja :(. 
Prosentteja kertyi 67,8%! Paras rata ja parhaat prosentit tähän mennessä, ensi viikonloppuna sitten vielä paremmin :). 


Ensi viikolla täytyy treenata tuota käyntiä ja pysähdyksiä, ne ei kuulu vahvimpiin juttuihin tällä hetkellä. 


Huomenna Melissa saa viettää ansaittua vapaapäivää tarhassa ja itse suuntaan Saksaan hakemaan 'vähän' limsaa ja muuta juominkia :P. Kaadoin jo penkitkin valmiiksi.. 

Olisiko teillä jotain postausehdotuksia ? 

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Rebild Sportsrideklub 15.5


Aamu alkoi liian aikaisella herätyksellä ja aamuratsastuksella. Melissan lihakset oli onneksi tosi pehmeät ja se oli oikein vetreä jo kotona :). 
Sen kanssa ei tarvitse pelätä väsähtämistä joten voi ihan hyvin mennä kaksi kertaa, se helpottaa kisaverkkaa tosi paljon. 



Sykeröt ja oman "kampauksen" laitoin hätäisesti, mutta molemmista tuli ihan ok lopputulos. Täytyy vielä hehkuttaa tuota hiusdonitsia.. Ehkä parhaimpia juttuja koskaan !! 


Kisapaikalla oltiin hyvissä ajoin ja täällä on vapaa verryttely, joten menin vähän liian aikaisin verkkaamaan. Hevonen olisi jaksanut varmaan vielä kolme luokkaa, mutta oma kunto meinas loppua jo verkassa ! 
Sain kuitenkin verkassa ihan ok pätkiä, mutta välillä oma keskittyminen herpaantui ja homma hajosi totaalisesti. 


Rata oli aika huono omalta osaltani, hevonen teki kaiken minkä pyysin. 
Saatiin kuitenkin 60%, mikä teki mut tosi iloiseksi vaikka olikin "huono" rata. 
Tuli pari isompaa rikettä radalla, josta oltiin sakotettu oikein kunnolla, numerot oli päöosin kuitenkin seiskaa ja pari 7,5 siellä oli myös :). 


Huomenna siis jatkuu samat kisat ja sama ohjelma, nyt vaan erilainen fiilis, koska tänään huomasin että me pystytään tuohon ! Täytyy ottaa vähän taistelufiilistä ja sitä suomalaista Perkelettä mukaan, niin eiköhän homma toimi ;D. 
Aamu on kuitenkin tosi aikainen, joten nyt nukkumaan ja huomenna postailen kisojen jälkeen uudestaan ! 





sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Dm Dressur

Tänä viikonloppuna käytiin siis Tanskan koulumestaruudet Broholmissa (meiltä n.300km) ja oltiin perjantaina katsomassa GP-luokka joka oli samalla senioreiden ensimmäinen osakilpailu, ja tänään finaali kür, jossa kisasi 12 parasta :).
Oli oikein opettavaista katsella todella läheltä hyvää ratsastusta ja samalla todeta että yksikään rata ei ollut täydellinen. 


Hevoset siellä oli superhienoja; ykkösenä tietty  Helgstrandin nuoremmat hevoset, joilta ei liike sitten varmana lopu ! Ja Suomalaisväriäkin käytännössä oli, sillä FWB Donnperignon oli ylivoimainen koko ajan ja voitti kultaa. 

Melissan kanssa ollaan treenattu ja tällä hetkellä valitettavasti molemmat olleen niin jumissa, että huonolta näyttää :D. 


Mulla on selkä aivan jumissa, käveleminen sattuu tosi paljon, mutta kun nousen satulaan niin ei mitään, positiivista sinänsä. Melissalla on huomenna ohjelmassa jonkinsortin hieronta ja sen jälkeen BoT selkään. 
Jos se ei niillä lähde aukemaan niin pakko alkaa loimittamaan se tallissa, sitä en kesäkuussa tosin haluaisi tehdä.. Yöt on täällä kuitenkin reilusti alle +10c.

Ensi viikonloppuna onkin sitten ekat kisat, molempina päivinä. Aika hyvä tuuri on käynyt, jokaisessa kisassa saan mennä saman ohjelman !:D Ei tule ongelmia ainakaan muistamisen suhteen.. 

Ostamani suitset ei sopineetkaan Melissalle, tilattiin tehtaalta isompi koko :). 
Huomenna aamusta menen ratsastamaan sen nuoren ja Melissan. 
Iltapäivällä kaupunkiin shoppailemaan. 

Mitäs teidän viikonloppuun?:)