![]() |
| iloinen hobunen ! |
Taas on kulunut viikko postailusta.. Mitään ihmeellistä ei vieläkään ole käynyt. Melissan ruokahalu normalisoituu koko ajan ja muutenkin hevonen on todella 'pirtsakka'.
![]() |
| ja karrva kiiltää ! |
Ratsastukset sujui alkuviikolla todella vaikeaa ja mikään ei oikein onnistunut. Keskiviikkona sitten huomasin, että turparemmi on yhden reiän normaalia alempana. Nostin sitä, ja sen jälkeen kaikki alkoi toimimaan kuin rasvattu.Viikonloppuna Melissa sai vapaapäivän ja vähän rennompaa työskentelyä.
Viikonloppu omalta osalta meni halloweenia juhlistaessa enemmän tai vähemmän onnistuneesti.
Juhlimisesta puheenollen, paljon mielummin kiertäisin kisoja kun turhia kotibileitä.. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, vaikka niitä kisoja ei olekkaan niin silti täytyisi jo treenata ensi kautta varten.
Tällä hetkellä oma taso vaan tuntuu olevan joku helppo C.. En pysty edes istumaan kunnolla harjoitusravissa jne. Kaikki tuntuu vaikealta.
Viime viikolla ahdisti nousta hevosenn selkään kun tiesin että heti kun otan ohjat käteen niin menee ihan päin persettä.
Ennen oli Osku.. Jolla ratsastin aina kun Melissan kanssa oli vaikeaa tai muutenvain otti päähän :(. Se oli kunnon terapiaponi minulle. Nyt täytyisi saada Melissa ottamaan ns. 'Oskun paikan' mun korvien välissä..
Onneksi valmentajani tulee Suomeen parin viikon päästä ja päästään taas valmentautumaan !
![]() |
| iso mies ! |
Huomenna mulla alkaakin autokoulu, kääk! Koitan postailla ahkerammin ja pitäisi väsätä joku vähän erikoisempikin postaus, niin kamalan tylsiä nämä tavalliset :). Ideoita ?



Mitä nyt sun instagramias oon seurannu nii taitaa maistua toi kuningas alkoholi vähän enemmänkin..
VastaaPoistaxD Luulempa, että tässä maassa on pari paatuneempaakin alkoholinkäyttäjää kuin minä.. Mutta kiitän mielipiteestäsi !
Poista