lauantai 26. huhtikuuta 2014

Vastaukset

Kysymyksiä tuli ihan sopiva määrä tähän aikaväliin nähden. Toivottavasti tykkäätte :)!




1. Mitä kautta tutustuitte valmentajaasi ? - Tutustuttiin häneen n. viisi vuotta sitten, kun meille tarjottiin hänen siitostammaansa ylläpitoon ja leasingiin. Kyseinen tamma on ollut nyt meillä noin viisi vuotta ja varsonut kaksi superhienoa varsaa ! Itse henkilökohtaisesti tutustuttiin vasta pari vuotta sitten, kun lähdin hänen luokseen Tanskaan etsimään kouluhevosta. Ei meistä kumpikaan silloin ajatellut, että syntyisi tälläinen valmennusuhde, mutta meidän kemiat kohtaa niin hyvin ja mun valmentaja tuntee Melissan kuin omat taskunsa, niin on ihan huippua työskennellä yhdessä. Uskon, että tämä kantaa pitkälle :).



2. Millaiselle tasolle toivot pääseväsi Melissan kanssa ? - Niin pitkälle kun meidän resurssit ja kapasiteetti riittää ! Mutta kysymys oli ''toivoisit'' muodossa, joten tottakai toivon että päästään joskus vielä kisaamaan isoja kisoja ja vaikeita luokkia.


3. Koeratsastitko muita hevosia ennen Melissan ostoa ? Jos, niin miksi päädyit juuri Melissaan ? - Ratsastin Tanskassa muistaakseni kuusi tai seitsemän hevosta. Jokainen niistä oli tosi hieno, mutta kaikissa paitsi Melissassa oli joku 'vika' meidän makuumme. Melissassa osui kaikki kohdalleen, tamma, suku = jalostusarvo kisauran jälkeen, loistava luonne ja kapasiteetti ei lopu heti kesken. Ja tottakai se tuntui selkään heti omalta, vaikkakin näin jälkeenpäin koeratsastus olikin aika sekavaa ja itse lähinnä häiritsin hevosta pomppimalla siellä selässä .. :D 

4. Totilas vai Valegro ? - Molemmat on aivan uskomattoman hienoja hevosia. Mutta täytyy sanoa, että Valegron ja Charloten yhteinen harmonia on niin upeaa katseltavaa ja Totilas on ilmeisesti tällä hetkellä poissa peleistä (?) :/. Jos taas ratsastajia vertailtaisiin niin sanoisin että Gal. 

5. Aiotko vielä joskus kisata esteillä ? - En kyllä usko, mutta eihän sitä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kouluratsastus on mulle kuitenkin se ''juttu'' ja esteet on jo nähty :).

6. Mikä on parasta kouluratsastuksessa ? - Ehdottomasti se, kun hevosen kanssa yhteistyö toimii saumattomasti ja upea fiilis sen seurauksena ! Itse olen myös sellaista tyyppiä, jota ei haittaa hinkata samoja asioita viikosta toiseen. tyylillä :D. 


7. Aiotko ostaa toisen hevosen tulevaisuudessa ? - Varmaankin jossain vaiheessa, mutta en nyt muutamaan vuoteen ainakaan. Toivon todella, että Pikosta tulisi edes jonkinlainen kakkoshevonen joksikin aikaa mulle sitten parin vuoden päästä :). Joskus tulevaisuudessa haluaisin kyllä ostaa ns. projetkihevosen, jolla kisaisin jonkin aikaa ja sitten myisin sen, mutta sitten vasta kun olen tarpeeksi taitava..

8. Mikä on ollut / on sun elämäs hevonen ? - Tähän on kyllä vaikeaa vastata ! Tällähetkellä se on ehdottomasti Melissa, mutta toivon että sitten joskus kun Melissasta aika jättää, löydän samankaltaisen hevosen. Toivottavasti siis se elämäni hevonen on vasta tulossa kuvioihin vuosien päästä :).

9. Kuinka korkealle tähtäät ? - Niin pitkälle kun vaan on suinkin mahdollista ! Mitä se sitten tarkoittaa, sitä ei voi vielä tietää :).



10. Unelmasi ? - Saada elää sellaista elämää kun olen aina haaveillut. Joku hyvä koulutus ja työ, hienoja hevosia ja isoja kisoja :). Toivon myös, että saisin olla mahdollisimman paljon tärkeiden ihmisieni kanssa. 

11. Toiveammatti ? - Juristi ehdottomasti ! Ja jos joskus olisin niin taitava, että voisin saada hevosista jonkinmoisen sivubisneksen, niin myisin mielelläni hevosia ja tekisin pienimuotoista kasvatusta :).

12. Onko sulla muita lemmikkejä kuin hevoset ? - Pian vuoden ikäinen Jackrussel Tellu. Meillä on myös jo aika vanha sekaroituinen Maisa (huomatkaa Maisa ja Tellu ... :>)  mutta se asustelee tällä hetkellä siskoni luona Tampereella. Nyt kun asun omillani, haluaisin myös ottaa okahiiriä pari tänne, mutta saa nähdä :).


mun rakkaat <3 

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi :)!